Elämäni kovin ja pelottavin harjoitus

2.3 Elämäni kovin ja pelottavin harjoitus: Kerroin viimeksi ensimmäisestä viikonlopun leiristä Vierumäen Urheiluopistolla marraskuussa 1975. Muutama päivä sen jälkeen olin mukana Joensuun Katajan yleisurheilijoiden kauden päättäjäisissä. Päiväkirjani mukaan ne pidettiin Joensuun ammatillisessa kurssikeskuksessa. Paikan valinta johtui varmasti siitä, että kurssikeskuksen johtajana toimi tunnettu yleisurheiluvaikuttaja Kalevi Eronen, joka kuului pitkän aikaa Suomen Urheiluliiton liittovaltuustoon. Saatan mainita Kaltsun nimen vielä monta kertaa kunhan pääsen näissä jutuissani tarpeeksi pitkälle. Kaltsu oli melkoinen taustavaikuttaja monella eri tapaa.

Marraskuussa 1975 juoksukilometrejä kertyi kaikkiaan 503. Kaikki jalkavammat olivat hävinneet, niinpä kuukauteen ei tullut yhtään nollapäivää. Aamulenkkejä tein vain viitenä aamuna. Viikon aikana kuusi harjoituskertaa pituudeltaan 10-25 km olivat hidasvauhtista juoksua 4.20-4.40 min/km ja yhtenä viikon päivänä oli  tasavauhtinen 10-12 kilometrin matka reipasta 3.35-3.40 min/km vauhtia.

Mutta nyt tulen tämän juttuni otsikon sanoihin "Kovin ja pelottavin harjoitus". Marraskuun 29. päivän kohdalle olen merkinnyt kilometrisarakkeeseen luvun 20 ja sen perään "TESTIJUOKSU KOTONA 1.10.10 (33.35 - 36.35)." Mitään muuta mainintaa ei ole rivillä. Ulkopuolinen lukija, varsinkaan kestävyysjuoksua ymmärtämätön lukija, tuskin pystyy näkemään tekemässäni merkinnässä mitään erikoista?

"Testijuoksu kotona" merkittynä isoin kirjaimin tarkoittaa nykyisin kirjoitustyylinä huutamista. Tästä kirjoitussäännöstä en silloin tiennyt mitään, mutta kuinka totta se olikaan! Olen sitä mieltä, että tuo 20 km:n testijuoksu oli juoksu-urani kovin ja pelottavin harjoitus. Tosin on todettava, että pelottavin siitä tuli vasta juoksusuorituksen jälkeen. Niin pelottava, että koskaan en edes ajatellut ryhtyväni tekemään vastaavanlaista harjoitusta.

Nyt kerron tarkemmin, mitä tarkoitan edelle olevilla sanoilla. Olin päättänyt juosta kotimaisemissani Juuan Vihtasuolla 20 kilometrin testijuoksun. Sellaisen olin tehnyt ensimmäisen kerran reilua kuukautta aiemmin Vierumäen Urheiluopistolla; siitä kerroin jo aiemmassa jutussani. Lienenkö tästä Vierumäen testijuoksusta saanut kimmokkeen juosta vastaava matka kovalla vauhdilla myös kotona? Minulla ei ollut valmentajaa, joten sain tehdä sitä, mitä itse halusin.

Oli talviset olosuhteet, pakkasta oli vajaa kymmenen astetta ja tienpinta oli jäinen. Oli lauantai-iltapäivä. Kahdenkympin juoksureittini oli paljon selkeämpi kuin Vierumäen vastaava mutkitteleva reitti. Lähdin kovalla vauhdilla Vihtasuon risteyksestä Joensuu - Kajaani valtatietä pitkin kohti pohjoista. Tie on sillä kohtaa tasaista ja melko suoraa ja lisäksi siihen aikaan jokaisen kilometrin kohdalla oli tarkat kilometritolpat tieluiskan alaosassa. Niistä oli suuri hyöty, koska silloin pystyi tietämään tarkalleen, mikä oli juoksuvauhti.

Testijuoksuni ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen testijuoksu, sillä olin päättänyt juosta 20 kilometrin matkan täysin poikkeavalla tavalla. Halusin kokeilla, miltä tuntuu juosta näin pitkä matka, kun alkaa heti alusta lähtien juosta kuin kyseessä olisi kolmen kilometrin kilpailu. Niinpä lähdin juoksemaan kuin olisin juossut kolmosen matkaa ja sitten vaan pyrin jatkamaan matkaa niin kovaa kuin jaksoin. 

Se oli yhtä tuskaa ja kipua, kun pääsin kymmenen kilometrin kääntöpaikalle ja suuntasin takaisin kohti Vihtasuota. Tosin eihän niitä kipuja ja tuskanhetkiä enää juuri muista. Katsoin kellosta kympin väliajan ja se oli harjoituspäiväkirjani mukaan 33.35. Se oli hyvä väliaika, sillä olihan kyseessä talviset olosuhteet vaatetuksineen ja lisäksi jäinen tie. Aikani tarkoitti sitä, että olin tullut 3.21 min/km vauhtia. Kääntöpaikan lähellä tien varressa oli maanviljelijä Väinö Nevalaisen rakennukset. Nyt siellä on myös robottinavetta. Välilän Väinö oli ollut nuoruudessaan kova hiihtäjä, sillä hän oli ollut Squaw Valleyn vuoden 1960 talviolympialaisia edeltävänä vuonna Suomen edustajana kisojen esiolympialaisissa.

Hiihtoja ja muita vastaavia asioita en varmasti miettinyt, kun taivalsin Vihtasuon risteystä kohti. Juokseminen oli yhtä tuskaa ja vauhti hidastui koko ajan, vaikka kuinka yritin pitää vauhtia. Ajan kuluminen tuntui kestävän ikuisuuden. Periksi en kuitenkaan antanut, niinpä lopulta pääsin siihen, mistä olin aloittanut. Olin aivan poikki. En kuitenkaan oksentanut. Ja onneksi kukaan ei ollut näkemässä, tosin enhän ”törmännyt” ulkopuolisiin ihmisiin juuri koskaan juoksuharjoitusten yhteydessä, sillä minähän asuin maalla. Toinen kymppini oli kolme minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen. Se tarkoitti 18 sekuntia kilometriä kohti.

Jäljellä oli enää kilometrin pituinen kotitie, minkä hölkkäsin kotirappusille saakka. Koska oli lauantai, niin pääsisin vielä illalla puilla lämmitettävään ulkosaunaan. Sauna lämmitettiin keskiviikkona ja lauantaina. Muuta pesumahdollisuutta meillä ei ollut vielä viiteen vuoteen. Harjoitusten jälkeen vaihdoin ainoastaan kuivat vaatteet päälle. Se sai riittää enkä kaivannut parempia olosuhteita, koska en tiennyt niistä. Äiti pesi sitten sunnuntaina kaikki viikon vaatteet käsin lauantai-illan jäljiltä osittain lämpimänä pysyneessä saunassa.

Mutta mikä teki testijuoksustani pelottavan? Se oli se kova alkuvauhti ja näin ollen koko matka oli yhtä tuskaa. Piinakin voisi olla hyvä sana tässä yhteydessä. Mutta ei tässä kaikki. Pian sen jälkeen kun pääsin kotiin, niin minulle nousi kova kuume. Olin horkassa eli vapisin ja minua paleli. Kotona kukaan ei saanut tietää kuumeen äkillisestä syystä enkä koskaan myöhemmin kertonut tästä rankasta kokemuksestani kenellekään. Kovan alkuvauhdin ja vauhdin hellittämättömyyden seurauksena olin ylittänyt omat rajani. Elimistö iski vastaan ja nousi äkillinen kova kuume.

En koskaan toistanut vastaavaa harjoitusta, toisin sanoen en lähtenyt pitkäkestoiseen suoritukseen kuin lyhyttä matkaa varten kovalla tempolla. En olisi uskaltanut tehdä sitä uudelleen, vaan opin kerrasta. Seuraavana päivänä sunnuntaina olin kuitenkin jo kunnossa, sillä päiväkirjani mukaan juoksin 20 km löysää 4.40 min/km vauhtia. Päiväkirjani kertoo jatkoksi, että ”kurja keli”. Mitä lie tarkoittanut. Ehkä kovaa lumisadetta ja navakkaa tuulta tai lumisohjoa?